Iso Hiiri palasi takaisin töihin ja me jatketaan Mini-Hiiren kanssa muodikkaasti kotoilua. Syyspuolella mä olin kauhean alamaissa ja jatkuvasti itkuinen, mutta nyt jostain syystä edes PMS ei saanut mussa uinuvaa itsesäälihirviötä heräämään. Liekö nyt vasta nuo raskaus- ja imetyshormonit hellittäneet otteensa? Pitenevä päiväkö nostaa mielialaa vai edessä häämöttävä vastapaino kotiarjelle (eli ne kammoamani työt)? Vai nytkö vasta alan päästä sinuiksi kaiken viime vuoden aikana tapahtuneen kanssa ja soljahtaa luontevammin äidiksi? En tiedä mutta helpompaa on enkä valita siitä, on vaan hauskaa kun on välillä hauskaa. Ja alan tajuta Mini-Hiiren viestintääkin vähän enemmän eli vähemmän arvailua ja enemmän tietoa mikä milloinkin olisi asiana neitillä.

Mini-Hiiren päivähoitoasiatkin järjestyivät ihan yhtyllättäen niin hyvälle tolalle, etten voi kuin olla iloisen kiitollinen: sillä suositellulla meille sopivalla yksityisellä hoitajalla vapautuu juuri sopivasti paikka syksyllä, ja hintakin tulee kunnallista hoitoa edullisemmaksi vaikka luulin muuta. Vielähän tässä on toki aikaa mennä asioilla jollain omituisella tavalla pieleen, mutta jospa nyt en murehtisi sitä. On onneksi olemassa myös varasuunnitelma B eli kunnallinen päivähoito, vaikka se tietäiskin rahanmenoa ja ylimääräistä puljausta autojen ja aikataulujen kanssa.

Mini-Hiirellä on ihan oma yksityinen päiväkirja muualla (mietin sen avaamista rajatulle yleisölle mutta luultavasti se jää vaan Hiiriperheen omaksi arkistoksi), joten tänne en siksikään paljoa hänestä kirjoittele vaikka hän onkin maailman ihanin, taitavin ja suloisin lapsi (tietenkin meidän mielestä on). Jotain pientä kumminkin...

Nyt harjoittelemme rakeisempien 8kk soseiden syöntiä, kun alkaa jo valikoima olla tylsä noissa 4-5kk purkkisoseissa. Meillä ei siis ole tehty itse soseita eikä varmaan tulla tekemäänkään, jopa puurot ostan valmiina tetroissa. Laiska mikä laiska. "Kotimaisia" Bonaa ja Pilttiä pääasiassa syödään, Muksu-soseet on yllättävän usein tehty ulkomailla (vaikka ne puurot ja vellit onkin kotimaista Valion tuotantoa) ja olen vähän ennakkoluuloinen erityisesti lastenruokien kohdalla. "Erikoisemman" merkkisiä soseita ei meidän Cittarista edes saa. Maitoateriat on jo viikkokausia olleet historiaa (siirryimme äidinmaidonkorvikkeesta vieroitusvalmisteeseen, Nannia siis edelleen), kun siirsin hedelmäsoseet välipalaksi maidon sijaan (loppui se syönnin kanssa kiukuttelu kun ei ole enää makiaa jälkiruokaa tiedossa...). Pikkuisia sosepurkkeja kuluu päivässä - ööh - neljä (tai sit yksi iso ja 2,5 pientä) ja lisäksi puurot ja vellit päälle. Hampaita ei vielä ole (vaikka "tietäväisemmät" on povanneet niitä jo useamman kuukauden kun neitimme puree tavaroita ja kuolaa), joten hieman pitää noita kaupan "isojen tyttöjen" soseita muhentaa harjoitteluvaiheessa, että pieni suu tottuu sattumiin.

Nykyrytmimme:

• herätys klo 8
• aamupesut
• aamuvelli (150-200ml) klo 8:30
• leikkiä ja touhua (ja äiti peseytyy/pukeutuu)
• aamupäikkärit (30min) klo 10 sisällä (äiti syö aamupalan)
• lounas (liha/kala/kana/kasvissose 1 iso prk, maito 50ml) klo 11, ulkoilu (koirien pissilenkki)
• päikkärit (2,5-4 tuntia) klo 12-15 ulkona vaunuissa (äiti syö lounaan ja siivoaa talon)
• välipala (hedelmäsose 1 pikku prk, maito 50ml) klo 15:30, leikkiä ja touhua (iskä ja äiti syö päivällistä)
• päivällinen (liha/kala/kanasose 1 pikku prk, kasvissose 1/2 pikku prk, maito 50ml) klo 17, leikkiä ja touhua
• iltapäikkärit (30min) klo 19 sisällä (äiti valmistelee seuraavan päivän vaatteet / lääkkeet / ruoat), leikkiä ja touhua
• iltapesut tai kylpy klo 20
• iltapuuro (100-200ml, maito 50ml) klo 20:30, iltasatu (iskän kanssa)
• unilla viimeistään klo 21 (yöunia nukutaan 10-12 tuntia muutamalla tutitteluheräilyllä)

Testattiin (vihdoin) Mini-Hiiren kanssa pikaseen myös kestovaippoja. Vanhempien äitiyspakkausten Imse Vimset on jo vähän liian pieniä enkä saanut niitä puettua. Myöskään sitä viime vuoden pakkauksen mukana tullutta kuorivaippa/imu systeemiä en saanut viritettyä pyörivän Mini-Hiiren ylle - tässäkin vissiin olis pitänyt ensin harjoitella silloin kun lapsi oli vielä vähemmän aktiivinen hoitopöydällä Äitiyspakkauksen mukana tulleita AIO-kestoja meillä on kaksi (kiitos tuhannesti vakkarilukijalleni Annulille) ja se osoittautui parhaaksi näistä vaihtoehdoista Mini-Hiiren päällä, oli helppo pukea, eikä falskannut lyhyillä päikkäreillä tai leikkiessä ihan normaalilla vaihtovälillä. Pari haastetta kuitenkin on: Kun hoitopöytä ei ole kylppärissä, niin kakkavaipan sisällön huuhteleminen pyttyyn ei ole ihan yksinkertaista, vaikka onnistuisi varmaan jotenkin "yksikätisenä". Mini-Hiiri ei tykkää kun pissavaippa ei tunnu kuivalta peppua vasten vaan alkaa kitistä ja kätistä eli tietäis sitä, että myös pissavaipat olis vaihdettava useammin. Pissavaippojen kuivatus ennen pyykkäystä vois olla haasteellista, koska nykyään meillä pestään vauvapyykkiä noin kerran viikossa ja toiveissa olis ettei vaippapyykkiäkään tarttis pestä kuin pari kertaa viikossa (ja märät vaipat kolme päivää pyykkikorissa ei ole hyvä idis). No, ehkä meistä tulee jotain osakestoilijoita, jos saan nuo haasteet ratkaistua, tai sitten ei.

Manduca on nyt päivittäisessä käytössä, kun Mini-Hiiren kans vihdoin ehditään valoisan aikana ulkoilla sen verran, että käytetään yhdessä koirat pissalla ennen päiväunia. Vauvatukea en käytä enää ollenkaan (toppapuvun kanssa ihan mahdotonta) joten päällepukeminenkin on nyt helpompaa kuin silloin ihan pikkuisena, ja ehkä harjoituskin auttaa vähän (silti musta tuntuu välillä että ne mun hihnasäädöt on ihan päin pyllyä kun olkahihnat valuu mut en mä sitä paremminkaan saa kun Mini-Hiiri on toppamötikkä). Mini-Hiirtä vähän ärsyttää, kun se ei näe sieltä Manducasta oikein paljon mitään - siks olis kiva jos jotain vastaavaa (siis reppu, ei liina) keksittäisiin, jossa vois "ergonomisesti" kantaa lasta myös naama kulkusuuntaan mahapuolella. Mutta ehkä tämä ongelma poistuu kun Mini-Hiiri taas kasvaa vähän ja toppahaalari ei ole enää niin järkyttävän suuri päällä - ja kesällähän asia on jo ihan eri muutenkin.

Kävimme seuraavanlaisen keskustelun tässä eräänä iltana saunassa. Pikku Hiiri: "Mitäs jos ei nyt tänä vuonna tärppää Mini-Hiirelle pikkusisarus, niin mennäänks me sit hoitoihin taas vai jätetäänkö sikseen? Voisin vaikka loppuvuodesta Mini-Hiiren 1,5-vuotisneuvolassa kysyä asiaa jos tarvii." Iso Hiiri: "No eiköhän me hoitoihin mennä." Pikku Hiiri: "Okei. Jospa se olis sit helpompaa toka kerralla, kun on jo tuo yksi lapsi josta huolehtia niin ei tarttis pyöriä niin paljon omien olojen ympärillä." Iso Hiiri: "Niin." Eli yritys on aloitettu virallisesti, tervetuloa Nano-Hiiri. Sa nähdä miten pian hurahdan pohtimaan oireita ja piinapäiviä, tuoreessa muistissa ne ainakin vielä on. Ja sit pitääkin alkaa hiljalleen totuttaa tiseään ajatukseen, että saatamme joskus olla kaksilapsinen perhe, mutta ei pidä unohtaa, että välttämättä emme koskaan ehkä olekaan sitä ja muistaa mustimpanakin kp1:nä arvostaa jo saamaamme pikkuista ihmettä.

Olipas synkeä kirjoitus jäänyt pitkäksi aikaa ekaksi! Nyt on taas parempi fiilis kun Iso Hiiri on useamman viikon lomalla ja meidän kans kotona. Kummallista, miten paljon ihan kokonaan yksin oleminen vaikuttaa mielialaan, vaikka oon muuten hirvee erakko ja vaikka ihmisiä oliskin ympärillä niin en varmaan silti puhuis niille mitään.

Päivitin joku aika sitten viimeiset mahakuvat tuonne sivupalkista löytyvälle sivulle. Näkee aika selkeästi ettei kasvu ollut mitään päätä huimaavaa viimeisinä Mini-Hiiren syntymää edeltävinä viikkoina, vaikka silloin just Mini-hiiren nimenomaan olis pitänyt alkaa kasvaa kokoa. Nyt vähän harmittaa ettei tullut otettua kuvaa mahasta just sektion jälkeen - nekin on tavallaan kai kiinnostavia. Tavallisista valokuvista kumminkin näkyy että mahan pieneneminen otti aikansa vaikkei se alunperin suuri ollutkaan. Nyt sektioarpi on tosi siisti ja olen muutenkin raskautta edeltävissä mitoissa jo - farkut jopa lököttää, ehkä kropan malli on vähän muuttunut kun kilomäärä ei kuitenkaan ole pienempi. Raskauskilojen karistaminen oli mulle helppoa, koska jäi se viimeisen kolmanneksen suurin painonnousu pois, olin aika stressaantunut koko kesän ja syksyn ja maidon lypsäminen kuluttaa kaloreita siinä missä imetyskin.

Kummallisia ilmliöitä: Mulla tippuu kauheasti hiuksia päästä (ei onneksi enää niin paljon kuin heti imetyksen lopetuksen jälkeen). Maitoa tulee edelleen pikkutippoja kun tissejä tikistelee, varmaan jos alottais lypsyn niin sais taas meijerituotannon käyntiin.

Mua ahdistaa jo nyt palata töihin kesällä, paljon mieluummin olisin Mini-Hiiren kans kotona (kun se alkaa olla aika hauskaa seuraa jopa jo) mutta se olis taloudellinen itsemurha (Iso Hiiri tienaa sen verran että mä saisin vaan minimi-kotihoidontuen muttei me sen palkalla pystytä hoitaan kaikkia juoksevia menoja koska mä olen se suurituloisempi meistä - eli mu kotiinjäänti tietäis ainakin muuttoa ja auton myyntiä, juu-ei-tule-onnistuun). Onneksi on paljon lomaa vielä jäljellä jotka kenties voisi pitää vanhempainvapaan jatkoksi (Iso Hiiri pitää sit isäkuukauden). Vähän on myös pohdittu Mini-Hiiren hoitopaikkaa ja on pieni aavistus meille sopivasta ratkaisusta (yksityinen perhepäivähoito työmatkan varrella) jo haaveissa, toivotaan että onnistuis.

Törmäsin eilen jouluostoksilla (olin yksin, hui - vaik eihän tossa mitään kun Mini-Hiiri vaan nukkui iskän kans kotona) entiseen naapuriin, joka onnitteli mua jälkikasvusta. Oli kuulemma saanut kuulla jo Mini-Hiiren syntymäpäivänä eräältä yhteiseltä tutulta (aika aikaista kyllä mielestäni kun ei itsekään vielä oikein tiedetty tuleeko lapsesta eläjää edes - mut niinhän ne ihmiset tapaavat iloisista perhetapahtumista kai kertoilla ainakin normaalioloissa?). Juteltiin siinä iloisesti niitä näitä lapsista ja keskolasta. Loppukauppareissun olinkin sitten ahdistunut, kotona olin ihan varma että Mini-Hiiri oli kuollut nukkuessaan vaunuihin, ja eilisen illan (tai oikeastaan aamuyön) kaivelin mielen pohjukoita, että mikä hemmetti siinä nyt sit ahdistaa. Ja sehän alkoi selvitä.

Menettämisen pelko siinä ahdistaa. Se on se pieni pohjavire joka jäytää niskavilloissa, ei mikään kaiken lamauttava kauhu, vaan pieni jatkuva epävarmuus taustalla, suuri JOS. Koko raskausaika oli yhtä ahdistunutta pelkäämistä eivätkä ennenaikainen synnytys ja Mini-Hiiren sairaala-aika niitä pelkoja ainakaan mihinkään hälventäneet. Pelkäsin, että mitä enemmän kerron ihmisille tai olen onnellinen, mitä todellisemmaksi Mini-Hiiri tulee maailmalle, sitä varmemmin hänet otetaan meiltä pois. Siksi en uskaltanut kertoa raskaudesta oikein kellekään, siksi en halua kertoa lapsestakaan (tai hänen asioistaan) oikein kellekään, siksi en halua että kukaan muukaan kertoo. Ja toistaiseksi kaikessa epäonnessakin meitä on aina kohdannut niin hyvä tuuri, että sen on pakko jossain kohtaa loppua. Pelkään sössiväni ihan koko ajan, tai vaikka tiedänkin osaavani ja pystyväni niin silti voi sattua jotain määrittelemätöntä pahaa.

Jos vaan pidän matalaa profiilia, hautaudutaan Mini-Hiiren kanssa tänne omaan kuplaan enkä kerro (tai varsinkaan kehu) yhtään kellekään enää, niin ehkä me saadaan pitää hänet, ehkä hän saa elää hyvän elämän? (Onneksi meillä on ystäviä ja sukulaisia, vaikka kaukanakin, jotka tulee ja kutsuu käymään ja on tietämättäänkin kuplan avaamisessa tukena, vaikkei itse kovin aktiivisesti pyydetä.)

Ei ihme että toisinaan äitiä tämä vastuu vähän pistää itkettämään. Jos ei äidinrakkaus olis niin hienoa, niin se olis loppupeleissä aika perseestä. Sanokaa mun sanoneen.

PS. Vietettiin pienet "nimijuhlat" Mini-Hiiren nimipäivänä (kun varsinaisista nimiäisistä ei tullut mitään sattuneesta syystä) hänelle läheisten ihmisten kanssa. Vaikka ensin ajattelin että juhlat on liiankin pienet, niin ei olis sen enempää vieraita jaksettu kyllä kestitä tai viihdyttää, ja tunnelma oli tarpeeksi rento ja kotoisa. Seuraava etappi onkin sitten yksivuotissynttärit, huh.

Olis miljoonia asioita päässä silloin kun ei ole aikaa kirjoittaa blogia... ja nyt kun aikaa olis hetki niin eipä tule mitään järkevää mieleen. Toisaalta kyllä synnytyskertomuksen, raskausyhteenvedon ja äitiyspohdinnat haluisin kirjoittaa ihan ajan kanssa eikä tälleen että Mini-Hiiri saattaa herätä 10 minuutin sisällä... Tulkoon sitten ajatusvirtaa.

No tuommoisen FertilityFriendin kiertolaskurin nappasin tuohon ylälaitaan, kun uusi kierto taas alkoi ja Mini-Hiiri täyttää ylihuomenna puoli vuotta eli sektiosta on lääkärin määräämä aika kulunut. Tarkoittaa sitä, että en aloita hormonaalista ehkäisyä, mikä taas tarkoittaa sitä että täällä kai tavallaan tjotataan. Kai. Tavallaan. Varovaisesti. Ei haittais vaikka hetken viipyis (ei tää vauva-arki ihan niin helppoa ole, henkisesti), ja ainakin tästä voi alkaa laskemaan sen vuoden, jonka jälkeen sitten lähdetään taas tutkimuksiin ja hoitoihin. Jos lähdetään, niin pitkälle ei ole mietitty. Olen erehtynyt lkemana raskausblogeja. Ei pitäis. Lapsettomuusblogit (joita myös luen) sen sijaan saa palautettua jalat maan pinnalle ja olemaan enemmän kuin kiitollinen tuosta meidän pienestä "tahtonaisesta". (Sillä on muuten muun muassa hurmaava kuoppa kyynärpäässä. Se on alkanut jo tulla pulleaksi niin kuin vauvojen kuuluu.)

Kuukautiset näyttää säännöllisiltä, kierron pituus on sama kuin ennen raskautta. Vuoto on kauhean runsasta raskauden jälkeen, kuukuppi vuotaa parissa tunnissa yli kahtena eka päivänä ja sittenkin saa neljän tunnin välein tyhjentää vielä päivän. Pistoskivut on edelleen olemassa mutta tosi vaimeat, enemmän on huolta kramppaamisesta, kun Burana kuussatasen, grammaisen Para-Tabsin ja Litalginin jälkeen tarttin vielä lämpimän kaurapussin ettei päässyt itku. No onneksi tuo oli vain kerran ja yöllä Mini-Hiiren nukkuessa.

Kysymyksiä olis kyllä.

Minkä verran teillä 4-6kk lapsi viihtyy leikkimatolla? Kuinka useasti/pitkään leikitte? Mulla on koko ajan huono omatunto, kun tuntuu että pitäis olla jotenkin viihdyttämässä tai "kehittämässä" Mini-Hiirtä joka hetki kun se on hereillä (eikä esim. laittaa sitteriin/syöttötuoliin möllöttämään lelun kanssa (joka ei vielä edes pysy kädessä) ja siivota itse keittiötä / laittaa ruokaa), mutta ei se nyt ihan niinkään taida olla...

Minkäverran 4-6kk ikäisen lapsen pitää juoda maitoa (ts. korviketta) päivässä? (Lääkärit/terkat ei ota kantaa, nyökyttelee vain kun kerron minkä verran meillä syödään joten kai se on ok.)

Mitä tehdä kun neiti syö (eli ottaa soseruokaa suuhun ja nielee) mutta kiukuttelee/itkee koko ajan samalla? Ei puhettakaan mistään "ruokailu on yhteinen mukava tapahtuma"... Eikö se tykkää safkasta jota tarjoan vai hä? Nälkä sillä kuitenkin on kun syö kerta (vaikka itkee) ja maito maistuu. Ei ne kaikki ruokailut ole samanlaista säätöä mutta sen verran moni että alkaa itseä ihmetyttää.

Meillä muuten on testattu Nannin lisäksi Tuttelikin (kun oli pari purkkia tuolla kaapissa) ja hyvin toimi, eli Mini-Hiiri ei pahemmin maidolle kranttuile. Lihaa syödään monen sorttista ja samoten kasviksia, hedelmät on nyt vähän vähemmällä kun on lisätty tuota lihaa - ehkä vois kohtapuoliin ottaa välipalalle hedelmäsoseen mutta kun rakastan antaa pullomaitoa kun siit ei tule mahotonta sotkua ja syöttö on ohi kymmenessä minuutissa Myöskin viljat on kokeiltu vellimuodossa (mutta ainoastaan kauravelli oikeasti maistuu). Mistään ei ole saatu vielä allergisia oireita, seuraavat kammotukset lienee kala, kananmuna ja mansikka joskus sitten kunhan jaksetaan.

Viime postauksen jälkeen meijän rytmi muuttui silleen, että neiti jätti iltamaitopullon pois ja iltapuuhat ja iltavelli on ysin aikaan vasta. Kympiltä tulee viimeistään uni silmään ja sit nukutaan aamukahdeksaan-yhdeksään(satunnaisesti herätään aamuyöstä pullolle mutta nyt seki on vissii unohtunut *koputetaanpa puuta*). Illalla myöskin nukutaan vaan yhdet puolentunnin päikkärit tuossa puoli kasin aikaan.

Mua on alkanut ärsyttää kuvat mahallaan iloisesti makoilevista vauvoista jotka kannattaa päätään reippaasti. Syy tähänon se, että Mini-Hiiri on mahallaan makoilussa jäljessä kehityksestä (taidot pitäis olla jo 3,5kk tasolla muttei ole lähelläkään) mikä saattaa viivästyttää liikkeelle lähtöä. Sen takia käydään fysioterapiassa ja mun pitää koko ajan olla lykkäämässä tuota neitiä mahalleen vaikkei se tykkää siitä, eli muistaa harjoitella. Niin se vaan on että ne asiat ärsyttää mitkä muilla menee helposti hyvin ja itsellä päin prinkkalaa. Eikä sitä sit tule aina muistaneeksi että on niin paljon asioita jotka meilläkin kyllä hei sujuu mainiosti.

Mutta nythän on sitten taas mentävä.

Lupasin tässä taannoin kirjoittaa kiinteiden ruokien maistelusta. En nyt oikein tiedä mitä kirjoittaisin, mutta jos jotain erityisesti haluatte tietää mitä en osaa tässä sanoa niin saa toki kysyä.

Meillä aloitettiin kiinteiden maistelu viikkoa vajaa neljän kuukauden iässä (eli noin puolitoista kuukautta sitten), käytännön syistä (eli ummetuksen takia) luumusoseella. Tiedä häntä oliko sitten virhe aloittaa makeilla soseilla eikä esim. perunalla, mutta toistaiseksi kaikki porkkanaa lukuunottamatta on enempi vähempi uponnut Mini-Hiireen ilman suurempia mutinoita (myös kukka- ja parsakaali jotka äidistä haisee ihan hirveelle). Ja luumuhan toimii meillä vatsantoiminnan tasapainottajana (kiinteä ruoka tarkoittaa kiinteää tuotosta - hiiren papanoita) aivan loistavasti kun se on vieläpä herkkua.

Luumun jälkeen kokeiltiin porkkanaa ja omenaa ja pottua ja mangoa ja päärynää ja maissia ja mustikkaa ja mitähän kaikkea, noin kahdesta kolmeen uutta ruoka-ainetta viikossa. Heti parin päivän lounasmaisteluiden jälkeen aloin tarjoilla sosetta myös päivällisellä ja määriä on hiljalleen "Mini-Hiiren-tahtisesti" nostettu muutamasta lusikallisesta (tai lusikankärjellisestä) niin että nyt menee reilu pikkupurkki päivässä eli vähän päälle puoli purkkia sosetta per ateria (plus tietysti Nannia päälle). Vähän hitaammin siis edetään kuin mitä OYSin suositukset sanoo mutta toisaalta kotisairaalasta ovat sanoneet tahdin olevan ok kun paino noudee ja veriarvot on hyvät. Enkä kyllä tiedä miten lapseen muka vois edes tankata enempää ruokaa kuin mitä se vapaaehtoisesti syö

Porkkanasosetta tein yhden kerran itse, ja siellä sitä on nyt minigrip-pusseittain pakkasessa syömättömänä. (En tiedä onko Mini-Hiiren porkkanavierastukseen syynä sitten tuo kotitekoinen sose, josta se sai jonkun "trauman" tjtn. ) Ensin mietin että tekisin soseita enemmänkin, mutta enpä taida, kun kaupasta ostetut paitsi maistuu Mini-Hiirelle paremmin (oisko koostumus jotenkin kivempi lapsen suuhun - en saa sauvasekoittimella oikein sileätä aikaiseksi) niin on vähän tasapainoisempia ravintoaineiltaan kuin se että itse alkaisin miettimään mitä kaikkee ja missä suhteissa esim. lihasoseisiin pitää laittaa.

Niin, tällä viikolla eli noin viiden kuukauden iässä (keskosille suositus 4-5kk) on aloitettu myös lihan lisääminen ruokavalioon. Kanaa ja nautaa on koitettu tähän mennessä ja ainakin tuo Pikku Karjalanpata upposi neitiin kuin häkä (ja tuoksui mun omaankin nenään hyvälle kun siinä on vähän jo mausteitakin). Myös vellit (toistaiseksi peruna-porkkanavelli) otettiin samalla käyttöön aamulla ja illalla, lähinnä iltakiukuttelujen ja tankkausten rauhoittamiseksi, mutta en tiedä oliko tuolla vaikutusta... Nyt meillä menee jotain pari desiä velliä ja  reilu kolmisen desiä Nannia päivässä kiinteiden päälle. Aika vähän mielestäni yli neljä ja puolikiloiselle lapselle mutta kaipa tuo neiti kasvaa (meillä ei ole enää kotona vauvavaakaa niin en tiedä tarkkaan) - sen näemme ensi viikolla neuvolassa.

Tripp Trappin newborn set on tässäkin asiassa osoittautunut ihan ykköshankinnaksi, kun tämä pöydän ääressä syöminen on pitänyt aloittaa ennen kuin lapsi osaa/saa istua syöttötuolissa. Siinä lapsi tulee just oikealle korkeudelle että syöttäminen on helppoa - mummilassa kokeiltiin sitteriä sekä ruokapöydällä että lattialla mutta kumpikin tyyli oli vähän epäergonominen ainakin äidille. Ja newborn setissä on se hieno varsivipstaaki johon saa ruokaviihdykelelun (sammakko meillä) keikkumaan kun äidillä on vaan kaksi kättä... ja sammakosta on onneksi paljon erilaisia lauluja joilla voi muksua viihdyttää. Usein ei kyllä edes tartte kun syönti menee ilman harhautuksiakin. Maidot saa syödä soseaterioilla tuolissa palanpainikkeeksi (pitänee kohta alkaa nokkamukia hommata ja siitä reenailla), muulloin maidot ja vellit nautitaan edelleen äitin sylissä. Tuttipullot pestään meillä edelleen käsin ja steriloidaan - tästä varmaan luovutaan tuossa lähempänä puolen vuoden ikää ja aletaan pestä pullot ym. koneessa.

Yleensä ottaen Mini-Hiirellä on tosi hyvin lähtenyt syömähommat käyntiin, hän myös katselee kiinnostuneena kun me syödään. Suuta hän availee toisinaan jo lusikalle ihan itsekin mutta useimmiten homma menee niin, että Mini-Hiiri karjahtaa ja silloin äiti saa ujutettua soselusikallisen suuhun (ja sitten makustellaan ja niellään ja ollaan tyytyväisiä - tai vähemmän tyytyväisiä jos oli jotain pahaa tai outoa). Lusikkana meillä on pienin laatikosta löytynyt pyöreähkö kahvilusikka, jolla opeteltiin jo D-vitamiinin ja rela-tippojen ottamista vauvasta asti (varmaan sitten hommataan muovilusikoita tms. kun neiti kasvaa ja haluaa lusikan omaan käteen). On toki niitäkin päiviä että hän vaan huutaa ja sylkee ja äiti itkee (joo... usein näinä päivinä on muutakin stressiä) vieressä että miksi-sä-et-nyt-voi-vaan-syödä ja älä-kulta-sylje-kaikkea-pois-kun-siinä-oli-ne-vitamiinitkin tai nyt-se-nyrkki-pois-suusta sekä älä-huido-sitä-lusikkaa-kun-kaikki-on-lattialla (jep, eikä hän vielä tietenkään puhetta ymmärrä mutta kuka tahansa joka on vauvoja syöttänyt tajuaa pointin). Ja yleensä joka paikassa on sosetta: bodyssa, housuissa, syöttötuolissa, Mini-Hiiren hiuksissa, naamassa (tietysti), silmissä, äidissä... saa nähdä mitä se on sitten kun Mini-Hiiri oppii oikeasti sylkemään kauas ja ottamaan lusikan omaan käteen. Koirat syö kaiken lattialle tippuneen jämän onneksi (ja nuolevat ruokalapun...köh).

Mini-Hiiri on varsin "rytmikäs" lapsi - varmaan jo sairaalasta opittua. Meidän päivittäinen syömä- ja nukkumarytmi on suunnilleen tällainen:

• kahdeksalta herätys ja aamupesut sekä aamuvelli+maito (aiemmin nukuttiin yhdeksään mutta kellojen siirto sotki tämän)
• köllöttelyä ja leikkimistä ja äidin aamuhommien katselua
• noin puoli kymmeneltä aamupäikkärit (yleensä puoli tuntia) omassa sängyssä
• yhdentoista maissa lounas eli sosetta ja maitoa
• vähän leikkimistä tai "huoltotoimia"
• viimeistään kahdeltatoista päikkäreille (neljä tuntia - oujeah) ulos vaunuihin (äiti imuroi tai lenkkeilee tai kirjoittaa blogia)
• neljän maissa herätys ja välipalamaito
• maailman ihmettelyä ja leikkimistä, iskän ja äidin päivällisensyönnin katselua
• joskus max puolen tunnin pikkutirsat ennen syöntiä omassa sängyssä tai äitin sylissä
• kuuden maissa päivällinen eli sosetta ja maitoa
• leikkiä ja sylittelyä
• seitsemän jälkeen puolen tunnin tirsat omassa sängyssä tai äitin sylissä
• kasin pintaan iltapesut ja unipuku päälle sekä iltavelli (+ maito, usein tätä ei mene)
• iskän kanssa kuljailua ja iltasatu (äiti pääsee saunaan)
• iltamaito puoli kymmenen jälkeen ja nukkumaan omaan sänkyyn
• touhuaa / nukahtelee sängyssä omiaan äitin ja iskän katsellessa vieressä telkkua, nukahtaa viimeistään 23 yöunille (yleensä 9-10 tuntia)

...ja tämä on ihan Mini-Hiiren omaa keksintöä kun on menty ihan sen ehdoilla (jotkut kauhistelee/ihmettelee kun noin pieni jo nukkuu pitkiä unia mutta mitäs tuosta kun neiti on miss sunshine aina herättyään pitkiltä unilta - illat onkin yleensä erittäin kitinäpitoisia koska nukkuu vaan pikkupätkiä). Joskus saattaa aamulla herätä aikasemmin jolloin tarttetaan yksi välipalamaito aamupalan ja lounaan välille. Ja illat ei ole ihan noin leppoisia, joskus tarttee tankata pikkuannoksia maitoa vähän väliä kun Mini-Hiiren v-tutuskäyrä on tarpeeksi korkea.